Eetu Aallolle voitto debyyttikilpailussa Turun UA:n väreissä

Turun Urheiluautoilijoiden Eetu Aalto avasi kautensa vakuuttavimmalla mahdollisella tavalla ottamalla voiton Länsi-Suomi Cupin seniorluokassa Paimiossa.

Kilpailupäivä oli täynnä tiukkaa ja jännittävää kamppailua. Alkuerissä Aalto kävi kovaa ”nahistelua” entistä seurakaveriaan Niklasta vastaan. Niklas vei molemmat alkuerät nimiinsä onnistuneiden ohitusten myötä, mutta finaaliin Aalto lähti taktisesti uudistuneena.

Finaalissa Aalto osoitti kovaa henkistä kanttia ja malttia. Hän odotti oikeaa ohituspaikkaa rauhassa, ja tilaisuuden tullen nousi kärkeen. Voiton avaimena oli virheetön ajolinjojen hallinta, jolla Aalto peitti muiden ohitusyritykset maaliin saakka.

Eetulla on vahva kilpailutausta, hän on aloittanut uransa jo 6-vuotiaana. Viime vuonna hän saavutti SM-pronssia S125-luokassa. Nyt ura on suunnattu vahvasti kohti rata-autoilua. Aalto suoritti huhtikuussa rata-autoiluun vaadittavan rataleiman Alastaron moottoriradalla ja siirtyy seuraavaksi ajamaan V1600-luokkaan.

Uusi kilpakalusto, Hyundai i30, on parhaillaan valmistumassa. Kilpamoottori on viimeistelyvaiheessa, minkä jälkeen auto maalataan ja sille anotaan kilpailupassi. TUA:n värejä nähdään rata-autoilun puolella kesäkuun toisella viikolla Botniaringillä.

Teksiti ja kuvat: Eetu Aallon tiedotus