Hallitsevat mestarit pitivät pintansa rallisprintin SM-avauksessa Marttilassa

Rallisprintin suomenmestaruussarja vuosimallia 2025 käynnistyi sunnuntaina 26. tammikuuta Turun Urheiluautoilijoiden isännöimällä OP Vakka-Auranmaa SM Sprintillä. Marttilassa sijaitsevan Erkka Korpiaho Racing Circuitin pelto- ja metsäteille jäädytetty reitti oli kärsinyt Varsinais-Suomen viime viikkojen lämpimistä olosuhteista. Tästä johtuen moni kilpailija jättikin päivän suorituksensa yhteen kierrokseen, eikä lähtenyt kokeilemaan aikaparannusta toiselle kierrokselle. 

Sarjan yleisessä kategoriassa kilpaillaan luokissa 1-6, joista 1 ja 2 ja ovat nelivetoluokkia. Nelivedoissa kovinta kyytiä piti odotetusti hallitseva Suomen mestari Tuukka Hallia Mitsubishi Lancerilla, jolle riitti sunnuntaina yksi ajettu kierros luokan 2 ja yleiskilpailun voiton varmistamiseen. 

Hallian ykköstila oli ylivoimainen ja siitä kertoo, että luokan kakkoseksi ajanut Aleksi Röyhkiö jäi 5,7-kilometrisellä pätkällä voittajasta 6,89 sekuntia. Nelikkojen kolmanneksi ehti Jari Koski ennen Aarni Mertasta, joka otti luokan 1 korkeimmat pisteet. 

Kaksivetojen puolella Mika Lemmetti BMW 325:lla oli lähes yhtä selkeä ykkönen. Luokan 4 voittajan ensimmäisen kierroksen kellotus oli 6,63 sekuntia vauhdikkaampi kuin kakkoseksi ajaneen Juha Lusan, joka otti puolestaan luokan 5 voiton. Yleiskilpailun kolmanneksi kiisi Erkka Lindstedt. Lemmetin ja Lusan lisäksi muista yleisen luokkavoitoista vastasivat Niko Kalliokoski luokassa 3 ja Ville Reuter luokassa 6. 

Junioreissa ajetaan luokissa 7-12. Luokkavoittoihin ylsivät Valtteri Koski (7), Timo Viitanen (8), Marko Paasonen (9) ja Juho Ruuth (10) kaksivedoissa. Nelivetoluokkien ykkössijat menivät Ari Gyldenille (11) ja Markus Hassiselle (12). Senioreissa ykkössijat nappasivat näyttävistä ajolinjoista tuttu Kai Mäkelä (13) sekä sprinttien kestomenestyjä Veijo Viitanen (14), Senioreiden nelivetoykköseksi kesti Jari Lamminsivu

Naisissa hallitseva Suomen mestari Meiju Viitanen starttasi kisaan ykkössuosikkina, mutta joutui taipumaan lajin pariin täksi kaudeksi paluun tehneelle Maria-Teresa Lahdelle 3,27 sekunnin marginaalilla. Nuorissa viime viikonloppuna rallin SM-sarjan osakilpailussa komeasti SM4-luokan kolmanneksi ajanut Miska Tuomisto jatkoi hyviä esityksiään sprintin puolella piiskaamalla Toyota Auriksen ykköseksi 0,57 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Elias Kalliokoskeen

Rallisprint SM -sarjan ohessa kilpaillaan myös kahdessa Suomi Cup -luokassa. BMW Rallisarjassa Riku Koski otti kauden avauskilpailun ykköstilan. Joukkuekilpailussa Raakateipin kuljettajatrio Mika Lemmetti, Tuukka Hallia ja Timo Viitanen otti kärkipaikan haltuunsa. 

Rallisprint SM -sarjan toinen osakilpailu, Kiuruvesi SM Sprint, on vuorossa 15. helmikuuta. 

Tulokset: OP Vakka-Auranmaa SM Sprint, Marttila

Yleiskilpailun tulokset (kaikki kilpailuluokat)

2WD
1. Mika Lemmetti (lk5) 3:21,34
2. Joonatan Ylilammi (22) +0,84
3. Juha Lusa (5) +6,63
4. Erkka Lindstedt (4) +7,77
5. Marko Paasonen (9) +9,38

4WD
1. Tuukka Hallia (lk2) 3:02,90
2. Aleksi Röyhkiö (2) +6,89
3. Jari Koski (2) +11,68
4. Aarni Mertanen (1) +15,52
5. Niko Konkola (1) +15,75

SM-luokkavoittajat

Yleinen
LK1: Aarni Mertanen
LK2: Tuukka Hallia
LK3: Niko Kalliokoski
LK4: Mika Lemmetti
LK5: Juha Lusa
LK6: Ville Reuter

Juniorit
LK7: Valtteri Koski
LK8: Timo Viitanen
LK9: Marko Paasonen
LK10: Juho Ruuth
LK11: Ari Gylden
LK12: Markus Hassinen

Seniorit
LK13: Kai Mäkelä
LK14: Veijo Viitanen
LK15: Jari Lamminsivu

Naiset
LK16: Maria-Teresa Lahti

Nuoret
LK19: Miska Tuomisto

BMW-Rallisarja (Suomi Cup)
LK20: Riku Koski

Kaikki tulokset »

Rallisprint SM -pisteet: 1/6 osakilpailua

4WD Yleinen
1. Tuukka Hallia 12p 
2. Aleksi Röyhkiö 10p 
3. Aarni Mertanen 9p 
4. Niko Konkola 8p 
4. Jari Koski 8p 

2WD Yleinen
1. Mika Lemmetti 12p
1. Juha Lusa 12p 
1. Ville Reuter 12p 
4. Erkka Lindstedt 10p 
4. Ville Keljo 10p 

Juniorit
1. Valtteri Koski 12p 
1. Timo Viitanen 12p 
1. Marko Paasonen 12p 
4. Jari Pentti 10p 
4. Sami Vepsä 10p 

Seniorit

1. Kai Mäkelä 12p 
2. Jukka Lifländer 10p 
2. Veijo Viitanen 10p 
4. Mika Rantasalo 9p 
4. Veini Kämppi 9p 

Naiset
1. Maria-Teresa Lahti 9p
2. Meiju Viitanen 8p 
3. Kaisa Sistonen 7p 

Nuoret
1. Miska Tuomisto 12p 
2. Elias Kalliokoski 10p 
3. Vili Hyytiäinen 9p 
4. Aatu Nikusaari 8p
5. Jesper Rantanen 7p 

Kaikki pisteet »

Suomi Cup -pisteet: 1/6 osakilpailua

BMW-Rallisarja
1. Riku Koski 10p  
2. Sami Laurila 9p
3. Ville Mäntynen 8p
4. Anssi Luoma-Aho 7p 

Joukkueet
1. Raakateippi 33p 
2. Koski Racing 27p
3. Ämmälänkylän Rallyrings 26p 
4. VAH Team Kajaani 25p
4. Gentlemens Sport Club 25p

Kaikki pisteet »

Rallisprint SM -kalenteri

26.1. OP Vakka-Auranmaa SM Sprint, Marttila
15.2. Kiuruvesi SM Sprint, Kiuruvesi
24.8. Keski-Karjala SM-Rallisprint, Kitee
13.9. Pohjanmaa SM-Rallisprint I, Isokyrö 
14.9. Pohjanmaa SM-Rallisprint II, Laihia
11.10. SM Oili Jalonen Sprint, Laitila

Seuraa Rallisprint SM -sarjaa

www.rallisprintsm.fi 
Facebook 
Instagram
YouTube

Seuraa OP Vakka-Auranmaa SM Sprinttiä

www.turunua.net
Facebook 
Instagram
Sportity

Teksti: Rallisprint SM / Viestintä
Kuva: Loudlife Media / AKK