AKK:n Minä olen -sarja nostaa esiin suomalaisen autourheilun henkilöitä. Toisen kauden teemana on yhdessä tekeminen ja erilaiset autourheilun tehotiimit. Mukana ovat jo olleet Kytölän mimmit Lahdesta ja vapaaehtoisten aktiiviporukka Kouvolasta. Nyt esittelyssä on pienoisautoilua harrastava trio Turusta!
Janne Luotonen, Tomi Salonen ja Tom Thusberg ovat kaikki aktiivisia pienoisautoilun harrastajia. Pääsimme vierailemaan Turussa ja haastattelemaan kolmikkoa Jyrkkälän pienoisautokeskuksessa. Turun urheiluautoilijoihin kuuluva kolmikko esitteli pienoisautoilua ja kertoivat sen yhteisöllisyydestä sekä helppoudesta tulla mukaan lajiin, mutta myös omista matkoistaan pienoisautoilijoina. Kaikki haastateltavat ovat harrastaneet pienoisautoilua jo yli kymmenen vuotta, joten tästä joukosta löytyy runsaasti kokemusta lajista. Haastattelutilanteessa oli paikalla myös useita paikallisia harrastajia, ja ryhmän hyvä henki oli aistittavissa heti alusta alkaen. Yhteisöllisyys nousikin haastattelussa esille useaan otteeseen, ja oli mahtavaa kuulla, kuinka harrastus yhdistää ihmisiä!
Pienoisautoilu pähkinänkuoressa
Koska pienoisautoilu saattaa olla monelle vieras laji, sen esittely on alkuun paikallaan. Pienoisautoilu tarkoittaa radio-ohjattavilla autoilla ajamista, jossa autojen ohjaus tapahtuu radan vieressä olevalta ohjaajakorokkeelta radio-ohjaimen avulla. Vaikka pienoisautoilussa on useita eri luokkia, niitä kaikkia yhdistää se, että kuljettaja ohjaa autoa sen ulkopuolelta – auto on radalla, mutta ohjaaja ei.
“Skaalahan on aika laaja! Pienoisautoja on 1:12 kokoisia eli jos oikea auto kutistetaan kahdellatoista, niin se on pienin pienoisautojen luokka. Suurimmat autot ovat 1:5 eli lähes metrin mittaisia”, Tomi kertoo pienoisautojen skaalasta.
Pienoisautoilu jaetaan ura-autoihin ja radio-ohjattaviin, eli RC-autoihin, joita myös Jyrkkälän radalla ajetaan. RC-radoilla kilpaillaan siis radio-ohjattavilla autoilla, joita on sekä taka- että nelivetoisina, ja joissa moottori voi olla sähkö- tai polttomoottori. Ulkoradat voivat olla asfalttia tai maa-ainesta, ja RC-ratoja löytyy myös sisätiloista, mikä mahdollistaa lajin ympärivuotisen harrastamisen. Pienoisautoilussa on monia erilaisia harrastusmuotoja, ja ainoastaan kokeilemalla selviää, mikä niistä on itselle mielenkiintoisin.
Lajille ominaista on, että ajamisen lisäksi autoa pitää myös huoltaa ja kunnostaa. Tekninen osaaminen ja kiinnostus tarkkaan työskentelyyn onkin oleellista.
“Tämä on aika tekninen laji, jossa täytyy myös ymmärtää auton tekniikkaa”, Janne sanoo ja kertoo kokevansa juuri monipuolisuuden olevan yksi lajin hyvistä puolista.
Pienoisautoilussa voi kilpailla joko yksin tai yhdessä mekaanikon kanssa, mutta lajin yhteisöllisyys takaa, ettei kenenkään tarvitse harrastaa yksin. Pienoisautoilu on monipuolinen laji, jota voi harrastaa eri olosuhteissa. Käytännössä pienoisautoilu sisältää piirteitä muista autourheilulajeista – autoja vain ohjataan etänä, ja ne ovat pienoiskoossa.
Yhteisöllisyys lajin elinehtona
Kuten moni autourheilulaji, myös pienoisautoilu on yhteisöllistä. Lajia voi harrastaa luokasta riippuen yksin tai kaksin, mutta käytännössä ympärillä on aina suurempi joukko ihmisiä.
“Aika harva täällä käy yksinään ajamassa”, Tomi toteaa.
Lajin parista saa helposti kavereita ympäri Suomen ja jopa ympäri maailmaa kisareissujen vuoksi.
“Tässä on ympärillä hyviä kavereita, joiden kanssa harrastaa ja jutella”, Tom kertoo.
Yhteisöllisyys onkin pienoisautoilulle elinehto, sillä ilman aktiivisia harrastajia ei olisi harrastuspaikkoja. Rataa ylläpidetään nimittäin Jyrkkälässäkin talkoovoimin – harrastajat ovat myös mukana talkootöissä. Tom toimii Jyrkkälässä ratamestarina ja kasaa talkoot pystyyn keväisin ja aina ennen kisoja. Myös pienoisautoilukisat ovat itse asiassa rakennettu yhteisöllisyyden varaan:
“Kilpailun formaatti on tehty niin, että ajaja menee aina oman vuoronsa jälkeen nostamaan seuraavaan erään muiden autoja”, Tomi kertoo.
Kommentilla viitataan siihen, että autojen kaatuessa kilpailun aikana radalla, on jonkun nostettava ne mahdollisimman nopeasti takaisin mukaan kilpailuun. Näitä radalla olevia henkilöitä kutsutaan nostajiksi ja heidän ansiostaan kisaajan ei tarvitse itse tulla ohjaajakorokkeelta nostamaan autoaan takaisin radalle.
Haastattelussa korostui, kuinka yhteisöllisyys voi kehittää yksilölajissa, kun on mahdollisuus verrata omaa tekemistä muihin. Voidaankin ajatella, että yhteisöllisyys on elinehto myös lajissa kehittymiselle.
Pienoisautoilu sopii myös perheen yhteiseksi harrastukseksi. Esimerkiksi Tomi kertoo, että hänen vanhempansa ovat olleet alusta saakka aktiivisesti tukemassa harrastusta. Tomin isällä on edelleen aktiivinen rooli poikansa harrastuksessa:
“Kun olin ihan pieni, niin reissasimme kaikki kilpailumatkat asuntovaunulla. Siitä saakka isä on ollut minun mekaanikko ja jatkaa edelleen!”
Tom puolestaan kertoo, kuinka on itse päätynyt lajin pariin sen jälkeen, kun hänen veljensä osti ensimmäisen pienoisautonsa.
Lajin vaatimukset ja pienoisautoilun aloittaminen
Pienoisautoilun hienouksiin kuuluu se, että sitä voi harrastaa oikeastaan kuka vain. Ikärajoja ei ole ja vaadittava budjetti on muihin autourheilulajeihin verrattuna melko pieni.
“Tätä voi harrastaa kuka vaan”, Janne sanoo.
Jos pienoisautoilun kokeileminen kiinnostaa, kannattaa kysyä rohkeasti lajin kokeilumahdollisuutta oman lähialueen autourheiluseurassa. Alussa pienoisautoilun makuun voi päästä pienelläkin budjetilla.
“Sanotaan, että noin tonni kuluu kauden aikana, jos harrastaa normaalisti“, Tom arvailee.
Kolmikko toivoo, että lajille löytyisi lisää harrastajia ja korostaa, että kaikki ovat tervetulleita pienoisautoilun pariin. Kannattaa rohkeasti kokeilla, jos vain löytyy mielenkiintoa lajia sekä mielellään myös teknistä puolta kohtaan.
“Jos tykkää teknisestä näpräämisestä ja sähkövehkeet ja mekaniikka kiinnostaa, niin tämä laji on teille”, Tomi sanoo.
“Ei muuta kuin rohkeasti vaan tänne Jyrkkälään!”, Tom toivottaa kaikki tervetulleiksi.
Teksti: Onna Viestintä
